Majoitus kohteessa Yhdysvallat

Löydä kaupungin tuntijoiden upeat ja laadukkaat asunnot!

50 parasta asuntoa kohteessa Yhdysvallat

Majoitus ja Vuokra-asunnot kohteessa Yhdysvallat

Lyhyt Yhdysvaltain matkaopas - siinä vasta pulma. Tämä suurenmoinen valtio, josta meillä kaikilla on omat mielipiteemme, tuntemuksemme ja käsityksemme. Maa, jonka tunnemme kaikki televisiosta, elokuvakankailta, kirjoista, lehtien sivuilta ja lempimusiikkimme sanoituksista. Maa, jossa olemme tavallaan kasvaneet, vaikka emme olisi koskaan siellä käyneetkään. Maa, joka on niin suuri ja monikasvoinen, ettei siitä saa oikein otetta millään. Jokaisella meistä pohjolan pajuloissa kasvaneella on varmasti omat amerikkalaiset unelmamme. Sillä vaikka Yhdysvalloista voi olla montaa mieltä, varmaa on, että tällä maalla ja sen kulttuurilla on ollut käsittämättömän suuri vaikutus elämäämme, halusimme tai emme. Mikä tekee Yhdysvalloista niin monimutkaisen on, että maa on yhdellä tapaa juuri niin kuin elokuvissa ja toisella tapaa siitä niin uskomattoman kaukana. Paras tapa saada hieman selko tähän kaikkeen, on matkustaa Atlantin taa, kiertää tätä jättiläismäistä maata, tavata sen asukkaita ja haistella sen tunnelmaa.

On the road

Yhdysvaltalainen moottoritie on varmasti lähes yhtä ikoninen kuin itse valtio. Kukapa ei olisi unelmoinut ajavansa tukka hulmuten läpi amerikkalaisten maisemien, vapauden maku suussaan. Yhdysvaltain suurimmat tiet ovat inspiroineet lukuisia taiteilijoita luomaan unohtumattomia teoksia kuten Bob Dylanin Highway 61 revisited Jack Keroucin MatkallaDennis Hopperin Easy Rider ja monet, monet muut. Niin kutsuttu Road Trip onkin mitä mainioin tapa tutustua Yhdysvaltoihin monipuolisesti ja romanttisesti. Teitä on kuitenkin monia ja niiden varrella lukuisia nähtävyyksiä, eikä matkan tällaisen matkan suunnittelu ole aivan helpoimmasta päästä. Ajattelimme siis auttaa hieman esittelemällä Pohjois-Amerikan kauneimmat ja jännittävimmät reitit sekä antamalla käytännön vinkkejä matkasi onnistumisen varmistamiseksi.

Get Your Kicks on Route 66

Alkujaan Chicagosta Santa Monicaan ulottunut ikoninen Route 66 tunnetaan myös nimillä Mother Road tai Main Street of America ja on Yhdysvaltain ehkä ikonisin moottoritie. Vaikka tie poistettiin virallisesti maan tieverkostosta jo vuonna 1985, kymmenet tuhannet seikkailuhaluiset matkailijat ajavat sen edelleen käyttäen uusia teitä ja reitti kulkee nykyään nimellä Historic Route 66. Reitin voi joko ajaa kauttaaltaan tai osittain, mutta jos päättää ajaa koko matkan Illinoista Kaliforniaan, pelkkä ajomatka kestää noin 37 tuntia. Matkaan kannattaa siis varata aivan minimissään viisi päivää ja paljon, paljon enemmän jos haluaa poiketa katsomaan nähtävyyksiä matkan varrella. Useimmat matkailijat koukkaavat tieltä katsomaan ainakin Grand Canyonia ja Mojaven autiomaata. Tien varrella eniten aikaa vie kuitenkin pienet kohtaamiset ja jotta matkastasi tulee täydellinen, sinun on annettava niille oma aikansa, eikä kiirehtiä eteenpäin tiukan aikataulun vankina. Suurin osa tien tuntemista suosittelevatkin, että pyhität Route 66 -seikkailullesi aikaa noin kaksi viikkoa.

Route 66 vie sinut näiden kahdeksan osavaltion läpi: Illinois, Missouri, Kansas, Oklahoma, Texas, New Mexico, Arizona ja Kalifornia. Vaikka jokainen löytää tietenkin matkan varrelta omat kohokohtansa ja tärkeintä koko matkan kannalta on olla villi ja vapaa, esittelemme kymmenen nähtävyyttä tien varrella, jotka kuvastavat sitä amerikkalaista tunnelmaa, jota Route 66 -seikkailija todennäköisesti hakee:

  • Ennen kuin lähdet matkaan Chicagosta, syö kunnollinen annos ruokaa Lou Mitchell´s Restaurantissa. Ravintola on palvellut jo vuodesta 1923 ja on tunnettu siitä, että jakaa donitsien tuoreita "reikiä" odottaville asiakkailleen, ettei nälkä pääsisi yltymään liian suureksi.
  • Chain of Rocks -silta Missourin St. Louisissa on yksi Route 66:n tunnetuimmista nähtävyyksistä. Silta, joka suljettiin korjaustöiden vuoksi vuonna 1968 eikä avautunut autoliikenteelle enää koskaan, ei ole mikä tahansa tylsä silta. Chain of Rocks tekee nimittäin kesken kaiken hieman yllättäen 30 asteen käännöksen. Sillan poikki voi sitten vuoden 1999 kävellä tai ajaa polkupyörällä.
  • Kansaksessa Route 66 viipyy vain runsaan 20 kilometrin verran, mutta lyhyelle matkalle mahtuu ainakin yksi legendaarinen pysähdys: 4 Women on the Route - voileipäravintola, jonka pihalla seisoo Pixarin Cars elokuvan Tow Materin esikuvana toiminut vanha kuorma-auto.
  • Oklahoman Catoosassa tienvarrellessa komeilee lähes 25 metriä pitkä, uskomattoman iloisen näköinen sinivalas. Hugh S. Davis -niminen mies rakensi valaan aikoinaan lastenlapsilleen leikkipaikaksi, tietämättömänä siitä, että siitä tulisi yksi ikonisen moottoritien suosituimmista nähtävyyksistä.
  • Oklahoma Cityssä sen sijaan kannattaa pysähtyä oppimaan lisää karjapaimenista National Cowboy & Western Heritage -museoon.
  • Texasin Shamrockissa tulet näkemään tienvarressa todella oudon rakennuksen. U-Drop Inn:in vuonna 1936 suunnitellut arkkitehti J.C.Berry halusi rakennuksen näyttävän multaan pudonneelta naulalta, missä hän onnistui. Kai.
  • Vaikka jokaisella tien matkanneella on omat suosikkipysähdyksensä, lähes jokaisen listalle on kivunnut Amarillossa sijaitseva Cadillac Ranch. Tämä taideteos on yksinkertaisuudessaan loistava - kymmenen Cadillac -autoa nokka alaspäin hiekassa. Lukuiset vieraat ovat lisänneet autoihin graffitia ja sää on tehnyt omat lisäyksensä tehden niistä todella ainutlaatuiset.
  • Texasin Adianissa olet päässyt matkasi puolitiehen, jota kannattaa juhlistaa syömällä Ugly Crust -piirakkaa Midpoin Caféssa.
  • Kalifornian San Bernardinossa voit yöpyä yhdessä Yhdysvaltain kolmesta tipi -teltta hotelleista. Wigwam motellin tipeissä on kaikki tavallisen hotellihuoneen mukavuudet jo vuodesta 1949 lähtien.
  • Route 66 loppuu Santa Barbara Pierille, Tyynen valtameren rannalle, jossa voit pysäköidä väsyneen autosi ja juhlia matkaasi hyppäämällä rannalla sijaitsevan maailmanpyörän kyytiin.

Route 66 tulee aivan varmasti olemaan yksi elämäsi ikimuistoisimmista kokemuksista. Juo kaljaa karjapaimenten kanssa, ihaile muuttuvaa maisemaa, flirttaile ruokapaikkojen tarjoilijoille ja nauti. Muista kuitenkin, että matkalla on osioita, joiden aikana tienvarsi on tyhjää täynnä ja ilma on paahtavan kuuma. Pidä siis mukanasi aina tarpeeksi juomista ja syömistä sekä valitse ajoneuvoksi auto, jossa on varmasti toimiva ilmastointi. Valmistele matkasi huolellisesti ja varmista, että autosi on hyvässä kunnossa, sillä autonkorjaus voi käydä todella hankalaksi jos matka tyssää keskelle autiomaata. Majoituksista matkalla ei ole puutetta, tosin se kannattaa ainakin jossain määrin varata etukäteen. Isoimmista kaupungeista voit ehdottomasti turvautua yksityisiin vuokra-asuntoihin, tehden matkastasi vielä jännittävämmän.

Take a long drive with me, on California One

California State Route 1, joka tunnetaan myös nimellä Highway 1, ja on Route 66 -reittiin verrattuna todella helppo tapa nähdä kaunis pala Yhdysvaltain länsirannikkoa. Noin 1000 kilometriä pitkä tie kulkee Orange Countyn Dana Pointista pohjoiseen Mendocino Countyn Leggettiin. Ajomatka kestää kokonaisuudessaan noin kymmenen tuntia, mutta aikaa kannattaa tällekin matkalle varata ainakin vähintään neljä päivää. Tällä reitillä olet meren äärellä lähes koko ajan, joten matkaan kannattaa ehdottomasti lähteä kun on hieman lämpimämpää saadakseen mahdollisimman paljon irti kokemuksesta. Jos kuitenkin päätät matka-ajankohdaksi talvikuukaudet, tie kannattaa ajaa valoa kohti pohjoisesta etelään.

Ykköstien ensimmäinen osio vie sinut monien televisiosta tunnettujen hiekkarantojen ohi. Saatat tunnistaa esimerkiksi nimet Laguna Beach, Newport Beach, Huntington Beach ja Long Beach. Jokainen niistä on pysähtymisen arvoinen, mutta koska tulet tämän tien varrella monien vaikeiden rantavalintojen edelle, valitse yksinkertaisesti joko sen mukaan, mikä teinisarja on suosikkisi tai anna tunnelman viedä. Jos aikaa on paljon, voit pysähtyä vaikka jokaiselle. Voimme kuitenkin kertoa, että jos aiot pysähtyä jokaisella rannalla tien varrella, Route 1:sta tulee nopeasti loppuelämän kestävä projekti.

Long Beachin jälkeen Highway 1 koukkaa hetkeksi sisämaahan ja tämä pätkä onkin koko reitin tylsin. Pian tie kuitenkin saapuu Los Angelesiin ja jättää kaupungin taas vaikuttavasti viemällä sinut kaupungin lentokentän LAX:in kiitoradan ali takaisin rannikolle. Tunnettujen rantakaupunkien kirjo jatkuu kun pääset Santa Monicaan ja Malibuun. Voimme suositella Westard Beach nimistä rantaa Malibussa, joka tarjoaa paitsi loistavia aaltoja surffajille myös henkeäsalpaavan kauniit näkymät, joista saat nauttia suhteellisen rauhassa. Malibusta matka jatkuu Oxnardiin, jossa voit nähdä moottoritien muovaaman Mugu Rock -kallion.

Pian oletkin päässyt Venturaan, jossa sijaitsee saarista muodostuva kansallispuisto Channel Islands National Park. Lähde katamaraaniretkelle eri saarille ja voit jopa bongata Santa Barbaran kanaaliin kesälomalle matkalla olevia sinivalaita. Seuraavaksi tie vie sinut Carpinterian, Santa Barbaran ja Goletan läpi. Tämän jälkeen Highway 1 jättää rannikon taas hetkeksi näyttääkseen sinulle Lompocin ja Guadalupen kaupungit, joiden ympärillä tuotetaan Kalifonian parhaimmat viinit. Niitä seuraavat taas useat rannikkokaupungit, joista kannattaa pysähtyä ainakin San Simeonissa katsomassa Hearst Castle -niminen uskomaton, sanomalehtimoguli William Randolphin rakennuttama linna.

Viimein Highway 1 vie sinut Big Suriin, joka on yksi tien kiistattomista kohokohdista. Täällä kannattaa viettää aikaa uiden, syöden ja nauttien rennosta ilmapiiristä. Parikymmentä kilometriä Big Surin jälkeen ajat kahden kauniin sillan yli. Ensimmäisenä vastaan tulee Bixby Creek Bridge ja vain hieman myöhemmin Rocky Creek Bridge. Jonkin ajan päästä tulet Santa Cruziin, jossa sinun on huviteltava illan verran Santa Cruz Beach Broadwalk -rantabulevardin huvipuistossa. Edessä on vielä hieman rannikkoa, kunnes tie vie sinut San Franciscoon.

San Franciscon läpi kulkeva pätkä on tylsä, mutta kaupungissa kannattaa tietenkin viivähtää. Kun olet kokenut tämän ihastuttavan värikkään kaupungin, Highway 1 vie sinut kaupungista loistokkaasti Golden Gate Bridgen yli. Tie vie sinut taas rannikkoa kohti ja Point Reyresin hurmaavan rannikkoalueen ohi Valley Ford -nimisen kylän läpi Bodega Bayhin. Nyt jäljellä on enää pieni pätkä uskomattoman kaunista rannikkoa kunnes tie päättyy Leggettiin. Uteliaan matkalaisen kannattaa kuitenkin jatkaa vielä US 101 -tietä kahden tunnin verran nähdäkseen Redwoodin kansallispuiston tunnetut puut.

Just take everything down to Highway 61

Bob Dylanin ikuistama Highway 61 kulkee myös nimellä Blues Highway, ja on musiikin ystävän paras valinta. Tällä tiellä musiikkia on aivan jokaisen kulman takana, koko matkan Lousianan New Orleansista Minnesotan Wyomingiin. Matkan varrella soul, blues, gospel ja R&B tulvii kaikista ikkunoista ja ovista tielle ja kutsuu mukaan jammailemaan. Itse ajomatka Mississippi -jokea pitkin on lähes 2300 kilometriä, joten olemme valinneet opasta varten lyhyemmän pätkän Memphiksestä Vicksburgiin. Tässä viisi reitin tärkeistä musikaalisista kohokohdista:

  • Memphis, Tennessee, amerikkalaisen rytmimusiikin kehto. Matka bluesin jalanjäljissä kannattaa aloittaa historiantunnilla Stax Museum of American Soul Musicissä, jossa kerrotaan bluesin jälkeläisen, soulin, historia, joka siis on samalla bluesin alkuperä.
  • Lähellä Missisippin Clarksdalea sijaitsee risteys, jossa legendan mukaan ikoninen bluesmuusikko Robert Johnson myi paholaiselle sielunsa ja sai palkkioksi bluesin lahjan. Tarina menee näin: Robert Johnson kasvoi pienessä kaupungissa Missisippin maaseudulla ja hänessä paloi lapsesta saakka vahva halu ryhtyä blues -muusikoksi. Tuntematon mies opasti hänet Clarksdalen risteykseen keskiyön aikaan. Hänet tapasi siellä paholainen, iso musta mies, joka otti Robertin kitaran ja viritti sen. Paholainen soitti sitten pari säveltä kitaralla ja palautti sen tehden samalla Johnsonille bluesin mestarin, mutta vieden miehen sielun.
  • Aivan Highway 61:n vieressä Missisipin Merigoldista löydät legendaarisen jukebox -baarin nimeltään Poor Monkey Lounge tai lyhyesti Po´Monkey´s. Tällä vanhalla baarilla ei ole nettisivua, ei puhelinta, eikä varsinkaan aukioloaikoja, baari on kuitenkin useimmiten auki torstai -illasta perjantain aamutunteihin ja muina päivinä ei juurikaan. Ehkä.
  • Bluesin synnyinpaikasta ei ole tarkkaa tietoa, mutta yksi tärkeä lapsuudenkoti sille ainakin oli Clevelandin Dockery Farms, jossa kasvoi blueslegenda Patton. Täällä ovat viettäneet aikaansa myös Howlin´ Wolf, Robert Johnson ja "Pops" Staples.
  • Vicksburgissa tien varrella vastaan tulee uskomaton vaaleanpunainen rakennelma nimeltään Margaret´s Grocery. Sen on rakentanut rakkaalleen Margaretille pastori H.D.Dennis. Pastori rakastui aikoinaan Margaretiin, joka piti Highway 61:n varrella pientä kauppaa. Hän lupasi naiselle, että jos tämä menisi hänen kanssaan naimisiin, hän muuttaisi pienen kaupan nähtävyydeksi, jonka näkemiseksi ihmiset matkaavat läheltä ja kaukaa. Näin kävikin, ja vaikka kauppatoimintaa ei enää ole ja vaikka molemmat avioparin puoliskot ovat jo kuolleet, tämä värikäs hökelikkö on nähtävä.

Järjestelyt

On monia eri tapoja järjestää automatka Yhdysvaltojen halki. Helpoin niistä on ehkä varata paketti, joita myyvät sadat matkatoimistot myös Suomesta käsin. Paketteihin kuuluu useimmiten tiettynä aikavälinä majoitukset ja auto. Tämä vaihtoehto on kuitenkin kaikista kallein eikä välttämättä vastaa Road Tripin vapaudenkaihoa. Tavallisin tapa onkin siksi varata yksinkertaisesti auto joltain suuremmalta autonvuokraus-yhtiöltä, jolloin voit palauttaa auton matkasi määränpäässä. Majoituksen voi varata etukäteen tai paikan päältä, jolloin matkastasi tulee hieman dramaattisempi. Huomioon kannattaa kuitenkin ottaa, ettei tilaa välttämättä ole ensimmäisessä kokeilemasi majoituksessa ja tämä vapaus vie siksi aikaa. Voit varata vuokra-asunnon tai vierashuoneen Wimdun kautta useimmista suurimmista kaupungeista myös lyhyemmällä varoitusajalla.

Sinun ei tarvitse luopua maantieunelmastasi vaikka sinulla ei olisikaan ajokorttia. Yhdysvaltain suurin bussiyhtiö, Greyhound, vie sinut suhteellisen halvalla joustavasti kaikkia suurimpia reittejä pitkin. Tällöin voit kaiken lisäksi juoda karjapaimenien kanssa vielä useimmin kaljaa!

Tee itsellesi siis oikea periamerikkalainen soittolista, valitse reitti, joka kiinnostaa sinua eniten ja hyppää kyytiin.

Ja muista: Life is a Highway!

Olemme Wimdu...

Wimdu on Euroopan suurin yksityisten kotimajoitusten tarjoaja. Löydät varmasti täydellisen majoituspaikan yli 350 000 asunnosta yli 150 maassa.

bookings guests properties numbers review triple-check save
  • Yli 10 Miljoonaa Yötä Varattuna

    Olemme Euroopan suurin kaupunkiasuntojen välittäjä.

  • Wimdun kolmiosainen tarkistus

    Kolmiosaiseen laatutarkastukseemme kuuluu asuntojen tarkistaminen paikan päällä.

  • Trustpilot

    Meidän Trustpilost-pisteemme ovat
    Loistava (8.9/10)

… ja me rakastamme asuntojamme